Naiset kapinaan!
Professori Liisa Keltikangas-Järvisen mielestä lastentarhanopettajien ja äitien pitäisi mennä yhdessä kapinaan, jotta lasten paras toteutuisi.
Näin lastenhoito pitäisi hoitaa, sanoo professori:
1,5 -vuotias lapsi pystyy olemaan erossa äidistä mutta ei pysty vielä olemaan ryhmässä, sanoo Liisa Keltikangas-Järvinen.
Keskimäärin 3 -vuotias lapsi on valmis siirtymään päiväkotiin, mutta minkälaiseen?
Päiväkodissa pitäisi toteutua seuraavat asiat:
1. Ryhmäkoko
3 -4-vuotiaalle lapselle sopiva ryhmäkoko on 4-6 lasta. Jos ryhmä on liian suuri, lapsi ei opi sosiaalisia taitoja, vaan aggressio ryhmässä lisääntyy. Sosiaalinen käytös ei ole synnynnäistä, vaan tulee oppimalla. Lapsi ei opi sosiaalisia taitoja toiselta lapselta, vaan aikuisen täytyy ne lapselle opettaa.
2. Hoitajien pysyvyys
3. Päivän pituus
Kuuden tunnin jälkeen 3-4-vuotiaan lapsen stressihormonitaso nousee korkeaksi.
Pitäisikö tieto pimittää, jotta vanhemmat eivät syyllistyisi? Entä mitä vaihtoehtoja oikeasti annetaan pienten lasten vanhemmille, professori jatkaa?
On olemassa laki, joka takaa lapselle optimaalisen kehityksen, mikä olisi jopa halvempaa yhteiskunnalle kuin nykyinen malli, lataa professori Liisa Keltikangas-Järvinen.
Kuuntele professori Liisa Keltikangas-Järvisen haastattelu täältä
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ei ole mitään lisättävää tuohon Pekan kommenttiin. Puhuttaisiinko mieluummin vanhemmista ja vanhemmuudesta kuin äideistä ja äitiydestä?
Minä uskon Professori Liisa Keltikangas-Järviseen kuin hullu puukuvaan. Viisas nainen ja miellyttävä persoona.
Miten päästäisiin siihen, että vanhemmilla olisi taloudellisesti todelliset mahdollisuudet hoitaa lapsensa kotona?
Seppo Leskinen, "Miten päästäisiin siihen, että vanhemmilla olisi taloudellisesti todelliset mahdollisuudet hoitaa lapsensa kotona?" -voitko täsmentää?
Tämä syyllisyys fakta on meillä kummallinen. Pitääkö jonkun syyllistyä, jos kerrotaan biologisista tosiasioista?
Sehän on yhtä pähkähullua kuin jos syyllistyisimme siitä, että omena putoaa puusta maahan, eikä lennä avaruuteen. Kyllähän se suunta varmana muuttuu ja fysiikan lait kumoutuvat, kun oikein vastaan panee.
Mitä on syyllisyys? Suomessa sanalla on negatiivinen kaiku ja sen mukana siitä venkoillaan eroon. Sveitsiläinen edesmennyt psykoterapeutti Paul Tournier käytti käsitettä "positiivinen syyllisyys". Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että analysoidaan tarvittaessa, mitä pitäisi tehdä, jotta voitaisiin parantaa elämänlaatua.
Eli jos jossain hannaa, niin tehdään inventaario ja muutetaan käytöstä. Onhan tuttua esim. addiktioiden hoidossa, että parantua voi vasta sitten, kun myöntää olevansa addikti.
Liekö kasvatusperinteemme värittänyt tässäkin asiassa sen, että lasimme on puolityhjä, eikä puolitäysi. Eli kun näemme asian negatiivisessa valossa, jätämme puuttumatta siihen, sen sijaan, että näkisimme mahdollisuuden kohentaa lasten oloja.
Jos lapsen kehitys vaatii tietyt sosiaaliset tai biologiset faktat, niin koetetaan tehdä lapsen olot hyviksi. Mitä sitä syyllistymään. Mitä virkaa tuijottaa taakse, katsotaan eteenpäin ja tehdään paremmin.
("1,5 -vuotias lapsi pystyy olemaan erossa äidistä "...)
" ... mutta ei pysty vielä olemaan ryhmässä, "
Mitä tuo loppu tarkoittaa?
Lauri Gröhn, Kannattaa kuunnella professori Liisa Keltikangas-Järvisen haastattelu kokonaisuudessaan. Nappasin sieltä pääpiirteittään mistä on kyse.
Liisa Keltigangas-järvinen ei ole maailman ainoa asiantuntija lasten kasvatuksessa. Juuri tullut tutkimus, jonka jokainen on lukenut kertoo suomalaisten lasten hyvinvoinnista päiväkodissa. Lapset ovat iloisia ja puuhakkaita, mitä pitäisi olla pii.
On selvää, että päiväkodeissa on tukea tarvitsevia lapsia, mutta se on uuden tutkimuksen paikka miten he hoidetaan. Jos näihin ihanteellisiin lasten kasvatuksen olosuhteisiin päästäisiin, mitä sitten ovatkaan, ei kasvatus muutu ongelmattomaksi juuri sen vuoksi, että kaikki vanhemmat eivät pysty olemaan riittävän hyviä vanhempia.
Kuuntelin samaisen hyvän haastattelun. Kannattaa silti pitää mielessä, että Liisa K-J erikseen korosti, mikä on ideaalitilanne. Ilman ideaalitilannetta lapsesta ei kasva kävelevää katastrofia mutta riskit lisääntyvät. Kuten kaikessa, riskit eivät aina toteudu, mutta valitettavasti joskus toteutuvat.
Minun kuuleman mukaan asia meni näin:
ideaalitilanne 0-1 vuotiaalle: äiti hoitaa kotona.
1-1,5 vuotiaalle, isäkin voi hoitaa kotona (toisin sanoen 1 v jälkeen lapsi valmis irrottautumaan äidistä).
1,5-3 vuotiaalle hoitaja voi olla muu, voidaan hoitaa pienessä ryhmässä, hoitopaikka tuttu, esimerkiksi koti tai naapuri, mahdollisesti vuoroviikoin.
3-6 vuotiaalle myös ryhmissä, mutta ryhmän koko ratkaisee.
Näin siis lapsen hoidon suhteen, ideaalitilanteessa.
Ja kuinkahan monessa asiassa noin muuten lapsen kasvatuksessa päästään ideaalitilanteeseen? Tai kysymys vanhemmille: kuka nostaa kätensä että on kaikissa tilanteissa ideaalikasvattaja?
Toisin sanoen: nuo ovat minusta hyviä tietää, ja tasoja, joita tavoitella, ainahan ideaalia tavoitellaan.
Niihin ei kuitenkaan takuuvarmasti tulla pääsemään. Parasta, mihin perhe ja yhteiskunta voisi päästä on, että vanhemmat oppivat tunnistamaan omat vahvuutensa vanhempina, samoin heikkoutensa, ja toimimaan sitten näiden realiteettien pohjalta.
Toisin sanoen: pienelle lapselle kotiin hoitaja. Tai perhepäivähoito. Tai pyritään pitämään päivät lyhyinä. Tai viikot lyhyinä. Tai ollaan valmiita siihen, että 1v lapsi on koko illan hoitopäivän jälkeen sylissä (toisin sanoen ei olla itse harrastuksissa). Tai pystytään muuten luomaan lapselle kiireetön ja stressitön koti. Ja tietenkin vanhempien jaksaminen vaikuttaa tähän myös. Niin viheliäistä kuin raha onkin, ihmiset sitä ainakin toistaiseksi elämiseen tarvitsevat. Se on realiteetti, joka aika usein estää ideaalin toteutumisen.
Ei meitä pelkkä tieto auta. Vaan se, miten me voimme tuota tietoa itse elämässämme käyttää.
” … mutta ei pysty vielä olemaan ryhmässä, ”
Mitä tuo loppu tarkoittaa?
Tarkoittaa 1,5 vuotiaalle hoitajaa kotona tai perhepäivähoitoa.
Aki Lintuselta olisi kiva saada näitä lähdeviitteitä tutkimuksille. Nimittäin minkähän ikäisistä lapsista oli kyse, mitkä olivat ryhmäkoot, milloin tutkimus toteutettiin, kuinka lasten iloisuutta tai puuhakkuutta mitataan?
Lukisin mielelläni tutkimuksen ihan kokonaisuudessaan.
Enkä hyväksy vastaukseksi "löytyy jos haluat etsiä" kuten keskustellessamme huono-osaisuudesta Suomessa, jossa Lintunen ainoastaan roiski lukuja ja kun lähdettä kysyi niin tuli näitä ylimalkaisia "luvut löytyvät kyllä etsimällä". Sitten selvisi että huono-osaisiksi oli otettu kaikki hieman pyöristäen sylivauvoista lähtien, eikä huomioitu suhteellisen köyhyyden käsitettä tai elinkustannusindeksiä lainkaan. Sitä olivat Lintusen ja sen kommunisti-yrittäjän "luvut jotka löytää jos haluaa etsiä" taas kerran.
Edellisen mielessäpitäen ihan mahdottomana en pidä sitäkään että Lintusen tutkimusta on siteerattu jossain Tiedonantajassa josta se konkretisoituu palaksi todellisuutta lukijan ideologisissa silmälapuissa.
Totta kai Isät mukaan Pekka, ne jotka haluavat.
Mari puhun yleensä vanhemmuudesta. Liisa K-J puhuu Äideistä.
Aki Lintunen: ”Lapset ovat iloisia ja puuhakkaita, mitä pitäisi olla pii.”
Mitä tarkoita, kuuntelitko jutun? Mielestäni Professori Liisa Keltikangas-Järvinen kertoo hyvin selkeästi ja hyvin perustellen mielipiteensä.
Kiitos Tissot hyvästä kommentista.
KYllähän tuo yhden vuoden rajapyykki varmaan on merkittävä. Katsoin meidän vanhasta tarhakuvasta, niin 1-3v ryhmässä oli 3 hoitajaa ja yhdeksän lasta. Tämä siksi, että ko. kaupungissa ei ollut kauheasti tunkua tähän pienten ryhmään. Mikä mahtaa olla normaali ryhmäkoko esim. Helsingissä tai Espoossa?
Kuten Marilla sanoi, ideaaleja on, mutta elämmekö me ideaali yhteiskunnassa? Olishan se ihan kiva, mutta...
Silmäilin juuri tuoreen Talouselämän kansijutun läpi ja voi voi... kyllä on kuulkaa mielenkiintoiset ajat tulossa tämän sosiaaliturvaremontin kanssa. Ei siinä lastenhoitoa ensimmäiseksi ajatella. Kyllä jokainen perhe joutuu kohta ratkaisemaan lastenhoidon itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Kuka mitenkin pystyy.
PS. Pii, aivan loistava profiilikuva!!!
Marilla: ” Toisin sanoen: nuo ovat minusta hyviä tietää, ja tasoja, joita tavoitella, ainahan ideaalia tavoitellaan. Niihin ei kuitenkaan takuuvarmasti tulla pääsemään.”
oletko sitä mieltä ihan oikeasti että ideaali tilannetta tavoitellaan? Kuka tavoittelee? Miksi emme pääse?
” Parasta, mihin perhe ja yhteiskunta voisi päästä on, että vanhemmat oppivat tunnistamaan omat vahvuutensa vanhempina, samoin heikkoutensa, ja toimimaan sitten näiden realiteettien pohjalta.”
Mielestäni vanhemmat ja yhteiskunta pitäisi pitää erillään.
Nyt keskustelemme päivähoidosta ja siitä että se ei tällä hetkellä toimi niin hyvin kuin sen pitäisi jotta lapsien olisi hoidossa hyvä olla.
Ja siitä on vastuussa yhteiskunta eli päättäjät.
Kiitos Heli :)
Emme todellakaan elä ideaali yhteiskunnassa mikä se sitten onkin. Mutta kyllä lapset pitäisi olla ensimmäisenä mielessä eikä viimeisenä!
Vaihtaisitko jo levyä Pii? Eiköhän pointtisi ole mennyt jo perille...
Ojala, Nyt onkin menossa Professori Liisa Keltikangas-Järvisen pointti :)
Pii vai oleko pii, olet niin eri näköinen.
Stakesin tutkimus päiväkodeista ja lasten hyvinvoinnista siellä ilmestyi juuri ja olen varma, että monet blogin kirjoittajista ovat kyllä tietoisia tästä. Ja edelleen ei liisa-keltikangas-järvinen ole ainut alan tutkija ja hän on arvostellut amerikkalaista kasvatus tapaa, siis minä, minä filosofiaa.
Lapsista näkee voivatko hyvin vai ei, jos lapsi on iloinen, puuhakas ja innostunut leikeissään, siinä on tutkimusta riittävästi. Olen varma, että liisa keltkangas-järvinen on samaa mieltä, kuin minä siitä, milloin lapsi on hoidettu hyvin, eikä sillä ole väliä miten se on tapahtunut.
Aki Lintunen:
"Stakesin tutkimus päiväkodeista ja lasten hyvinvoinnista siellä ilmestyi juuri ja olen varma, että monet blogin kirjoittajista ovat kyllä tietoisia tästä. Ja edelleen ei liisa-keltikangas-järvinen ole ainut alan tutkija ja hän on arvostellut amerikkalaista kasvatus tapaa, siis minä, minä filosofiaa."
Eli et siis pysty sanomaan mikä tutkimuksen nimi on ja mistä sen löytää?
Tokihan "olet varma että monet blogin kirjoittajista ovat tietoisia tästä".
Heitäpä huviksesi esimerkki itsesi lisäksi kuka siitä on tietoinen?
Vai kävikö niin että tutkimus jota ei ole tullut luettua ja jonka on etäisesti kuullut jossain mainittavan, onkin ainoa "tietosi" aiheesta?
Aki Lintunen: "Lapsista näkee voivatko hyvin vai ei, jos lapsi on iloinen, puuhakas ja innostunut leikeissään, siinä on tutkimusta riittävästi. Olen varma, että liisa keltkangas-järvinen on samaa mieltä, kuin minä siitä, milloin lapsi on hoidettu hyvin, eikä sillä ole väliä miten se on tapahtunut."
Akilla on voimakas perstuntuma ja taustaksi yleisluontoista lätinää, jossa ei sanota yhtään mitään. Lapsi on hoidettu hyvin, mutta ei ole väliä miten se on tapahtunut? Niin niin, nyt onkin keskustelu siitä missä vaiheessa eri tavat soveltuvat kehitysasteeseen parhaiten. Jos tarkoitus oli väistellä sanomasta varsinaisesti mitään, niin oli yrityskin jo niin heikko että melkein luulisi demariksi.
Aki hei, skarppaa vähän.
Lue HS. 1.2.2009 Tampereen yliopston laaja tutkimus kertoo, että lapset viihtyvät päiväkodissa 8000 lasta haastateltiin ympäri suomen ja vanhemmilta kysyttiin mielipiteitä päiväkodista. Koko tutkimus ilmestyy tänä keväänä.
Liisa Keltikangas- Järvisellä on erinomaisia ajatuksia ja tuskin kellään on sitä vastaan jos ryhmäkokoja pienennetään ja pienet lapset erityisesti huomioidaan.
tärkeintä on, että oikeistohallitus lyhentää työaikaa kuuteen tuntiin, sillä muuten lapset joutuvat olemaan metelissä kymmenentuntia. oletko pii valmis kapinaan tekemään jotain konkreettista lasten aseman parantamiseksi.
Tampereen yliopiston valmistumassa olevan tutkimuksen mukaan lapset viihtyvät Päiväkodissa.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/02/tutkimus_lapset_viihtyvat_paivahoi...
Ihan oikeasti odotan suurella mielenkiinnolla tämän tutkimuksen julkistamista.
Tutkimus joka pohjautuu vanhempien aavistukseen lapsen tyytymättömyydestä? Ja vanhempien arvioihin siitä onko lapsi onnellinen päiväkodissa.
Minä nyt taas palaan siihen yhteiskunnan taloudellisiin reunaehtoihin...
Jos nyt oletetaan että lapsi on kotona 1.5 v asti (Sata-komitean linjaus kotihoidon tuesta, eikö ollut?) niin mitä sen jälkeen?
Päiväkoti? Ongelmana on resurssipula > onko kunnilla varaa resursoida enemmän? Mistä nipistetään? Saako päiväkoteja sponsoroida (yhteiskunnallinen sponsorointi)? Miten parannetaan päivähoidon laatua? Saatavuutta? Ryhmäkokoja?
Entä yksityiset päiväkodit? Jos vanhemmat ovat töissä, niin eikö silloin pitäisi olla varaa maksaa myös päivähoidosta omasta pussista?
Yksityiset yrittäjät/perhepäivähoito jne.? Voisiko tätä puolta kehittää? Jos esim.´toinen vanhemmista on osa-aikatyössä niin voisiko kotiin palkata osa-aikaisen lastenhoitojan kotitalousvähennyksellä? Kuka näitä välittää?
Kotihoito? Kyllä se vähän niin taitaa olla, että lapsen kanssa voi jäädä kotiäidiksi (tai isäksi) omalla kustannuksella, jos puolison tilipussi sen sallii. Tämä vain ihan rationaalisesti pohdittuna. En nimittäin usko, etät yhteiskunnalla on varaa tätä tukea. Tuki ulottuu 1.5 asti. Eli lapsen kotihoito on 'luksusta'.
Sitten taas alle 1.5v lapset? Jos äidin pitää tai hän haluaa palata töihin aiemmin, niin voisiko ajatella yksityisen lastenhoitajan palkkaamista? Mistä saada luotettava henkilö?
Tässä nyt muutamia vaihtoehtoja ihan ajatuksina - tuleeko muuta mieleen?
Ai niin, firmojen omat päiväkodit - eikö sitäkin jossain vaiheessa puhuttu että työpaikkojen lähellä olisi yksityinen päiväkoti firmojen työntekijöille?
Tampereen yliopiston tutkimus ilmestyy keväällä, mutta se kertoo jo sen, että lapset viihtyvät päiväkodissa. Lue hs. 1.2.2009 lapsia haastateltiin 8000 ympäri maata, joten otos on kattava, myös vanhempia haastateltiin lähiaikoina ilmsestyvässä tutkimuksessa.
Lasten hoidon parantamiseen pitää tietenkin kiinittää huomiota, joka tapauksessa, vaikka hoito päiväkodissa näyttää hyvälle.
Professori Keltikangas-Järvinen on kansainvälisesti arvostettu ja viisas tutkija, joka perustaa näkemyksensä tutkimustuloksiin eikä normiajatteluun.
Siksi häntä on syytä kuunnella. On mahdollista esimerkiksi muuttaa käsitystään osa-aikatyön tekemisen tai teettämisen hyväksyttävyydestä - jopa ilman yhteiskunnan tukea täysiaikaiseen tuloon, sillä mielestäni olemme ensisijaisesti itse vastuussa paitsi itsestämme niin myös ja etenkin lapsistamme.
Ylipäätään psykologinen ja sosiaalipsykologinen tietämys on alkanut kasaantua sellaiseksi pääomaksi, jota on syytä hyödyntää muuallakin kuin tutkimusseminaareissa ettei tehdä sellaisia virheitä kuin joukko-opin opettaminen pienille lapsille, joilta puuttuu kyky abstraktioihin ja joille perinteinen omenoiden ja appelsiinien laskeminen olisi ollut hyödyllisempää.
Joukko-opin opettaminen perustui matemaatikkojen hybrikseen ja on verrannollinen johtajaoptiohin, joiden käytto perustuu johtajien hybrikseen empiiristen tutkimustulosten puutteessa.
Jos parhaan lastenhoidon mallin hakee Helsingin kaupungin virkamies- ja luottamusmiesorganisaatiolta, vastaukseksi putkahtaa hoito asuntolaivassa Kaisaniemen rannassa.
Keltikangas-Järvinen on myös erinomainen arvioimaan tuloksia kasvatuksesta!Hän painottaa lastenkasvatuksessa tärkeätä olevan,ottaa huomioon lasten tempperamentti!Jos perheessä on esimerkiksi kaksi lasta,joilla on erilainen tempperamentti,toinen iloinen,ja toinen hiljainen.Heitä EI voi kasvattaa samalla kaavalla!Tähän ansaan vanhemmat usein langeavat.Tässä on lastenkasvatuksen tärkein ohje kotikasvatukseen,tai tarhaan!
Hyvä että syntyy keskustelua ja myös positiivista kapina-liikettä. Lapset ja nuoret joutuvat monella tavalla tekemään liian paljon
"tunnetyötä". Liisa Keltikangas- Järvinen nostaa esille tärkeää asiaa ryhmädynamiikasta, aistien ja kehon rajallisista mahdollisuuksista kestää stressiä. Meidän päättäjien kuuluu huomioida näitä tuloksia.
Terveystakuu lasten ja nuorten arkeen on keino "pakottaa" kunta- ja kansallisia päättäjiä takaisin varsinaisen "sorvin ääreen".
Toinen kysymys on se miten voimme yhteiskunnallisilla päätöksillä vahvistaa kotia ja perhettä turvallisena suoja- ja nautintokeitaana eikä kilpailu- ja sotatantereena. Kirjoitan näistä asioista omassa blogissani tänään.
Olli Saarinen kirjoitit: "On mahdollista esimerkiksi muuttaa käsitystään osa-aikatyön tekemisen tai teettämisen hyväksyttävyydestä - jopa ilman yhteiskunnan tukea täysiaikaiseen tuloon, sillä mielestäni olemme ensisijaisesti itse vastuussa paitsi itsestämme niin myös ja etenkin lapsistamme."
-- Avaisitko tätä hieman enemmän? Osa-aikatyötä on aika vähän tarjolla, vaikka se olisi todella ideaali juuri lasten ollessa pieni. MItä asialle voisi tehdä?
Pienen lapsen hoidosta käyty keskustelu on usein kovin mustavalkoista. Uskon kuitenkin, että monenlaiset vaihtoehdot ovat hyviä (tai huonoja). Tärkeintä lienee huolehtia siitä, että lapsen elämä olisi sopivan säännöllistä, ennakoitavissa olevaa ja rauhallista. Ja että lähellä olisi aina luotettava aikuinen.
Itse teen osa-aikaisesti töitä ja 2-vuotiaani on tarhassa kolmisen päivää viikossa. Tarha on pieni ja rauhallinen, ja samassa hoitopaikassa on kaveri, jonka lapseni on "tuntenut" syntymästään asti.
En miellä olevani sen enempää koti- kuin uraäitikään, mutta uskon, että lapsi voi olla onnellinen myös "täydessä" kotihoidossa tai tarhahoidossa. Kokonaisuus ratkaisee.
Helsi Sirkiälle:
Ay-liike on perinteisesti vastustanut osa-aikatyötä koska tahdotaan taata mahdollisuus täysiaikaiseen työhön täydellä ansiolla. Työnantajat ymmärtääkseni kyllä mielellään tarjoavat osa-aikatyötä, mutta ongelmaksi tulee vaatimus, että "ansiovajaus" täytetään jollain osa-aikaetuudella.
Tällaisen osa-aikaetuuden rahoitus on ongelma ja asetelma mahdollistaa myös etuuksilla keinottelun.
Jomman kumman vanhemman osa-aikaisesta työstä on perheelle se etu, että samalla kun osa-aikatyötä tekevä vanhempi ylläpitää työkykyään ja sosiaalisia kontaktejaan aikaa jää myös lapselle. Tälläiseen asetelmaan kannattaa pyrkiä ilman tukiakin ihan perheen hyvinvoinnin vuoksi vaikka tulotaso kärsisikin.
Toisin sanoen on parempi järjestää elämänsä tervejärkisesti kuin etuuspykälien mukaan. Kuntien kuitenkin ehkä kannattaisi tarjota pientä porkkanaa niille, jotka eivät käytä subjektiivista oikeuttaan kokopäiväpaikkaan.
Keltikangas-Järvisen haastattelu oli kerrassaan loistava. Aivan ehdottomasti yleisen kansalaissivityksen parhaita asioita omaksuttavaksi. Loistavasti tiivistetty tosi vaikeita abstrakteja asioita.
Olli Saarinen kirjoitti: "Työnantajat ymmärtääkseni kyllä mielellään tarjoavat osa-aikatyötä, mutta ongelmaksi tulee vaatimus, että ”ansiovajaus” täytetään jollain osa-aikaetuudella."
Kun itse olin siinä elämänvaiheessa että olisin halunnut tehdä osa-aikatyötä ei sitä ollut tarjolla esim. vuokratyöfirman kautta kun kyselin toimistotöitä. Vaatekauppaan olisi päässyt, mutta ilta- ja viikonlopputyöt eivät sopineet lapsenhoidollisista syistä.
Lyhennetty työaika on mahdollista (tosin ei tosin yrittäjille tai 6kk työttöminä olleille), joskin saman työn käytännössä usein joutuu tekemään.
Ruotsissa osa-aikatyö on käsittääkseni yleisempää kuin Suomessa - miksi, en tiedä.
Kolmevuotiaani on ollut päälle kuukauden päiväkodissa ja näyttää viihtyvän erinomaisesti, kuten lapset ylipäänsä kyseisessä kunnallisessa laitoksessa. Eikä hän ainoastaan viihdy, vaan myös oppii tavoin, jotka eivät ole kotona mahdollisia.
Tätä taustaa vasten osa päivähoitoa demonisoivasta kommentoinnista hämmentää.
Emme tosin vakavissamme harkinnet lapsen laittamista hoitoon alle kolmivuotiaana. Jonkin sortin minimi tulisi olla, että lapsi osaa kommunikoida edes auttavasti. Toki on tilanteita, joissa talous ei anna myöten. Sellaisille ihmiselle hoitaja, joka on motivoitunut on varmasti kultaa kalliimpi.
Heli Sirkiä osui asian ytimeen todetessaan, että kyllä ne päivän työt ehtii tehdä lyhyemmässäkin ajassa. Siksi on outoa, ettei osapäivätöitä ole enemmän tarjolla, eihän työn tarve voi olla jakautunut täsmälleen 37,5 viikkotunnin paloihin.
Heli kirjoitti: ”Päiväkoti? Ongelmana on resurssipula > onko kunnilla varaa resursoida enemmän? Mistä nipistetään? Saako päiväkoteja sponsoroida (yhteiskunnallinen sponsorointi)? Miten parannetaan päivähoidon laatua? Saatavuutta? Ryhmäkokoja?”
Niin kauan kunnes yleinen ajatus on että päivähoitojärjestelmässä ei ole mitään vikaa eihän sille silloin kukaan mitään tee.(Päivähoitojärjestelmään katson mukaan kaikki vaihtoehdot.)
Päättäjien pitää ymmärtää että lastenhoitojärjestelmässä on jotain vialla jotta voivat tehdä jotain.
Viesti pitää olla melko voimakasta vanhemmilta, päiväkodista ja asiantuntiojilta, jotta muutos on mahdollinen.
Päättäjäthän sitten vain budjetoivat sen mukaan, missä on tarvetta.
Mielestäni pärjäämme vähemmilläkin moottoriteillä, puhumattakaan tunnelista mitä rakennetaan kaupunkien alle ympäri suomen. Näihin verrattuna lisäraha kohdistettuna lasten hoitoon on pikkujuttu.
Mielestäni meidän ei tarvitse miettiä sitä että mistä raha tulee, kyllä se tulee kun saamme vakuutettua päättäjät, että parantamisen varaa on.
Se mikä tässä nyt on muututtava, on se, että vanhempien pitää vaatia muutosta lasten parhaaksi.
Akille, Puhutaan siitä tutkimuksesta sitten kun se on julkaistu.
Eikä se että lapsilla on kivaa päiväkodissa omasta mielestään tarkoita sitä että päiväkodissa ei ole mitään parannettavaa. Yli kolmevuotiashan varmasti haluaa käydä leikkimässä kavereiden kanssa mutta että oikein kahdeksan tuntia putkeen niin epäilen.
Olen Samaa mieltä kanssasi Olli Saarinen siitä että meidän on syytä kuunnella professori Keltikangas-Järvistä.
Aivan Simo, ja järjestelmä ei todellakaan ota millään lailla huomioon temperamentti eroja.
Pii kirjoitti: "Niin kauan kunnes yleinen ajatus on että päivähoitojärjestelmässä ei ole mitään vikaa eihän sille silloin kukaan mitään tee.(Päivähoitojärjestelmään katson mukaan kaikki vaihtoehdot.) Päättäjien pitää ymmärtää että lastenhoitojärjestelmässä on jotain vialla jotta voivat tehdä jotain. "
Siinpä se! Jos ei nähdä ongelmaa, niin siihen ei voida myöskään puuttua. Eli nyt lähtisin siitä: miten määritellään ongelma ja miten perustellaan se. Siinä Keltikangas-Järvinen argumentoi aika hyvin. Jäljelle jää: miten kääntää se ongelmaksi kuntapäättäjien silmissä?
Mitä taas rahoitukseen tulee: kun kuntien ja valtioiden budjetit paukkuvat miinukselle eli velkaannumme hurjaa vauhtia ja tulorahoituksesta ei ole oikein tietoa, niin ei oikein tyhjästä voi nyhjästä. Tai sitten pitää olla tosi hyvä lobbari vaatimassa lisää rahaa perhepalveluille valtiovarainministeriöstä! ;)
Ongelmaa... edustan hyvinkin akuutisti juuri sitä kohderyhmää, joka päivähoitopalveluja nyt käyttää.
Resurssipula on. Tilat ovat vanhoja. Ryhmät ovat suuria. Onneksi henkilökunta on pysyvää ja motivoitunutta. Lisäksi päivähoidon sisällä on paljon vaihtoehtoja, ryhmäperhepäivähoito, perhepäivähoito ja erilaiset päiväkodit.
Ihan sama kuin terveyskeskuskeskustelussa: päiväkotien tilanne ja lasten tilanne voidaan nähdä hirveänä ja kaaoottisena tai sitten ei.
Minun mielestä lasten päivähoidon tilanne ei ole kaoottinen. Se ei ole paras mahdollinen, ainakaan Vantaalla, mutta ei todellakaan huonoin.
Itse vierastan sitä, että tilanteessa kuin tilanteessa, perhe kuin perhe, lapsi kuin lapsi, pitäisi hoitaa tietyn kaavan mukaan. Siitä syystä vierastan Pii Huuskon aika täysin kritisoimaa päiväkotia (kotona parempi) aivan samoin kuin toisen ääripään kritisoimaa kotihoitoa.
Molemmissa on hyvät ja huonot puolet.
Ongelma on, että vanhemmat eivät tee näitäkään valintoja puhtaalta pöydältä. On olemassa elämän realiteetit, jotka on pakko ottaa huomioon. Jos joku perhe tulee toimeen äidin osa-aikaisuudella niin hienoa. Kaikkien tapauksessa tämä ei kuitenkaan työstä tai taloudellisesta tilanteesta johtuen käy. Ja se on fakta, joka on pakko hyväksyä ilman tunteellista vouhotusta.
Ja mitä tekemistä yhteiskunnalla on päivähoidon kanssa. Heh hee :) Mitä tekemistä yhteiskunnalla on koulun kanssa? Tai sairaanhoidon? Tai niiden parjattujen teiden? Siis jokainen ajakoon parhaaksi katsomallaan välineellä tontilleen. Jos sileän tien haluaa niin lanatkoon itse. Oujee :)
Luin uudestaan tuon Piin kommentin 15. Siis mitä yhteistä on yhteiskunnalla ja vanhemmilla, eikä yhteiskunnalla ja päivähoidolla. Eli ed. kommentin viimeisen jakson tarkennus:
Mitä yhteistä on yhteiskunnalla ja vanhemmilla.
Yhteiskunta voidaan järjestää holhoavaksi, joka tarkoittaa, että ennemmin tai myöhemmin yksilöiden oma vastuullisuus katoaa ja se "joku muu" huolehtii kaikesta.
Tai sitten yhteiskunta voidaan järjestää omaa yksilöllistä elämää ja päätöksentekoa kannustavaksi, jolloin yksilöt ymmärtävät omien tekemisten ja oman hyvinvoinnin välisen yhteyden.
Vanhemmuudessa ei minusta aivan olla tuossa jälkimmäisessä, mitä itse pidän parempana.
”Siitä syystä vierastan Pii Huuskon aika täysin kritisoimaa päiväkotia (kotona parempi) aivan samoin kuin toisen ääripään kritisoimaa kotihoitoa.”
Tässä blogissa olen tuonut professori Liisa Keltikangas-Järvisen mielipiteet esiin koskien Lasten päivähoitojärjestelyä. Kannattaa kuunnella haastattelu :)
Yhdyn mielipiteissäni professoriin.
Kuten yllä olen todennut, olen kuullut haastattelun. Valitettavasti se ei siis argumentiksi kelpaa....
Huomasit varmaan, miten Liisa Keltinkangas-Järvinen peräänkuulutti seimien perään. Siis pienten lasten hoitopaikkojen, joissa oli lastenhoitajat hoitoa varten :D
Mutta lopettakaamme siis keskustelu ja kuunteluttakaamme vain tuota haastattelua kaikille :)
# 23 "Ai niin, firmojen omat päiväkodit - eikö sitäkin jossain vaiheessa puhuttu että työpaikkojen lähellä olisi yksityinen päiväkoti firmojen työntekijöille?"
Näinhän on itse asiassa joskus kai ollutkin. Ensimmäinen "oikea" työpaikkani (eli muu kuin lapsenlikkana olo) oli tsupparina Tamfeltilla, jonne kummitätini ja -setäni olivat menneet jo 1970-luvulla, kun maaseutu tyhjeni. Tamfeltilla oli työntekijöilleen omia vuokra-asuntoja ja tietääkseni heidän lapsilleen myös päiväkoti. Koska asia ei itselleni silloin ollut ajankohtainen, niin sen tarkemmin en asiaa muista enkä tiedä.
Ongelma (jos kaikesta ylipäänsä halutaan tehdä ongelma) tuossa esitetyssä mallissa olisi nykypäivänä se, että nykyisin nuoret työntekijät eivät enää sitoudu työnantajaan vaan työpaikka nähdään oman uran kehittämisen näkökulmasta. Yhtä lailla kuin enää ei ole vanhan ajan "patruunoitakaan", tehtaan omistajia, jotka tunsivat työntekijänsä. Muistan ikäni kuinka Tamfeltin tuolloinen toimitusjohtaja Henrik Lilius avasi kohdalle osuessaan oven parikymppiselle tsupparitytölle ottaen samalla hatun pois päästään.
Minulla oli onni hoitaa lapseni kokonaan kotona 1,5-vuotiaaksi, sitten menin osa-aikailtatyöhön seuraaviksi 1,5 vuodeksi, jolloin lapsi sai tilaisuuden olla isänsä kanssa kaksin (tai tämä oli ajatus, toteutukseen liittyi käytännössä anoppi mutta se on kokonaan eri juttu se), ja kun lapsi täytti kolme niin päätoimisena opiskelijana pystyin olemaan hänen kanssaan kotona enemmän kuin jos olisin tehnyt kokopäivätyötä (+ matkat päälle). Lompakossa se toki näkyi. Näkyy edelleen. Jäätyäni yksinhuoltajaksi ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nostaa joka vuodelle opintolaina, jotta pärjättiin, ei siinä voinut tehdä osa-aikatyötä opintojaan rahoittaakseen enää eron jälkeen.
Mutta elämä on. Ilman tuota kokemusta en ehkä puhuisi nykyisin niin kiivaasti opiskelijoiden sosiaaliturvan puolesta.
Toteamme Pii,että olemme yhteisrintamassa lasten parhaaksi!Naisten ja Äitien kapinaan,osallistun minäkin.Taistelin tässä lehdessä naisten rinnalla Tehyn lakossakin.Lasten kohdalla hoitamisessa,ei oteta huomioon lasten erilaisuutta!Äidin vaisto kertoo sen automaattisesti,vaikka välillä tarha/koti vuorottelevat!
T.Esteiden murheessa erään kutsun kohdalla elävä Simo!Terveiseni.
Marilla huomasin että olitkin kuunnellut haastattelun :)
Mari ehkä työntekijät sitoutuisivatkin paremmin jos olisi esim. porkkana tarjolla.
Hyvä Simo että olet rintamassa!
Minuakin harmittaa kun emme Simo näe 25.2 :(
jos miehet olisivat päiväkodeissa töissä, niin kapina olisi alkanut jo aikapäiviä sitten.
On vain jaksettava uskoa että aikuisina itseään pitävät inimiset
jossakin elämänsä vaiheessa alkavat näkemään päässään saman
minkä silmät näkevät koko ajan.
Nythän tässä yksi osa inimisrypästä todistelee/puolustelee
valtion keksimin argumentein täysin loogista luonnonhoito-
ratkaisua vastaan. Ratkaisua joka on toiminut inimiskunnan
historiasta hamasta alusta saakka oiwallisesti.
Aina siitä saakka kun iniminen erkani eri lajikseen muista
nisäkkäistä.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 47 kommenttia